lauantai 1. lokakuuta 2011

Hupsuja hapsuja ja villapaidan hihat

Kaapintäytteenä on jo pari vuotta lojunut kasa Marimekon ystävämyynnistä ostettuja tasaraitatilkkuja. Palat ovat liian pieniä vaatteiksi, mutta jotain niistä pitäisi kuitenkin tehdä. Marimekon Surrur-kirjan selailusta jäi mieleen saksittu hapsuhuivi. Sellaista voisikin kokeilla. Toisaalla kaapissa on odotellut pesuissa huopunut ja kutistunut villapaita. Tässä siis tarvikkeet:


Tämä siniturkoosi kangas oli tilkkusäkissä kapeina reilun puolen metrin mittaisina suikaleina. Huivia varten leikkasin kankaan tasaisiksi suikaleiksi, joita ompelin kaksi peräkkäin ja kolme allekain. Alimmaista kerrosta en kaventanut, vaan jätin juurin niin epämääräiseksi kuin se sattui olemaan. Sen hapsutin puolentoista raidan levyisiksi hapsuiksi. Hapsut saa kiertymään putkimaisiksi venyttämällä niitä päästä. Huivin suikaleet ompelin yhteen eri päin, yksi oikea puoli päälle, seuraava nurja puoli päälle ja kolmas taas oikea puoli päälle. Kankaat vain päällekäin, reuna kiertyy peittämään ommelta. Pitkän huivin ompelin vielä renkaaksi, tästä tuli ns. tuubihuivi.


Villapaidan hihat muuntuivat pitkiksi ranteenlämmittimiksi, nips naps saksilla. Kokeilin käyttää niitä ensin sellaisenaan, mutta totesin, että villa kutittaa käsivarsia sietämättömästi. Apu löytyi samaisesta tilkkukasasta. Surautin saumurilla trikoosta putket, pujotin villahihojen sisään ja ompelin käsin pikkupistoilla kiinni niin, että hilpeänväriset raidat näkyvät päällepäin.


Trikoo ei juurikaan purkaudu, jos ei sitä erikseen pura. Siksi huivin saattoi ommella ilman huolitteluja. Käytin pelkkää suoraa ommelta, joka kestää kyllä, kun huivia ei liikaa venyttele. Renkaaksi ommeltu huivi kierretään löysästi kaulaan rennoksi ja höpsöksi hapsuhuiviksi.

perjantai 12. elokuuta 2011

Musta helminauha punasavesta


Nämä helmet on tehty kotimaisesta punasavesta, vaikka värin puolesta siltä ei näytäkään. Saven polttaminen keramiikaksi vaatii yleensä polttouunia, eikä se onnistu kotioloissa. Pieniä saviesineitä voi kuitenkin polttaa hyvin yksinkertaisesti takassa tai nuotiossa. Palamisen aikana punasavi muuttuu hienon mustaksi.

Pyörittelin helmet punasavesta käsin. Reiän tein ohuella mehupillillä. Osalle helmistä en tehnyt muuta, osan helmistä kiillotin, kun ne olivat lähes kuivuneet. Punasaven kiillotukseen paras väline keramiikan opettajani mukaan on Savonia-sarjan ruokailuveitsen varsi. Sellaisella on nämäkin kiillotettu, hyvin toimii! Kiillotetun ja käsittelemättömän helmen eron näkee selvästi. Viimeiset koristelut tein painelemalla reikiä hammastikulla.


Kun helmet ovat täysin kuivia, ne voi polttaa. Polttamiseen tarvitaan metallinen säilykepurkki (sellainen, jossa kansi on vielä jostain kohtaa kiinni), rautalankaa, naula, hienojakoista kuivaa sahanpurua ja nuotio. Takkakin käy. Pestyn säilykepurkin pohjaan ja seiniin tehdään naulalla muutamia ilmareikiä. Kanteen ja purkin yläreunaan tehdään reikä rautalankakiinnitystä varten, niin, että purkin saa auttavasti suljettua.

Poltettavat helmet laitetaan purkkiin. Purkki vuorataan ensin tiiviisti sahanpurulla. Pohjalle ja reunoille laitetaan paksusti sahanpurua, helmet kaiken keskelle. Helmet saavat osua toisiinsa, mutta ei purkin reunoihin. Päälle vielä sahanpurua ja sitten kansi kiinni.

Sitten polttohommiin. Takkaan tai nuotiopaikalle tehdään polttopuista jonkinlainen rakennelma, jonka sisään säilykepurkki mahtuu. Käytännössä riittää, että purkin ympärille kokoaa keon puista, allakin voi jokunen olla. Puut sytytetään ja annetaan palaa. Kun purkki alkaa hehkua punaisena, se on riittävän kuumassa. Purkkia paistellaan nuotiossa muutama tunti. Nuotiota hoidellaan, puita lisäillään välillä ja hiiliä nostellaan purkin ympärille.

Lopulta puiden annetaan palaa loppuun ja nuotion sammua. Purkki on todella kuuma pitkään ja sen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa. Jännittävin vaihe koittaa, kun purkki avataan ja sisältö puretaan esille! Jos polttaminen on onnistunut, helmet ovat muuttuneet mustiksi. Joskus ne jäävät osin punaisiksi ja tuloksena voi olla tosi kaunis sattuman sanelema kirjava pinta. Valmiit helmet pestään hyvin noesta. Tällä tavalla voi poltella myös isompia esineitä, kunhan ne mahtuvat purkkiin.

Pujottelin valmiit helmet lankaan vuorotellen: himmeä, kiiltävä, reikäkoristeltu himmeä, reikäkoristeltu kiiltävä, jne. Keramiikkahelmien väliin laitoin himmeitä mustia lasihelmiä. Näistä tuli pitkät helmet, joita voi käyttää yksinkerroin tai kaksinkerroin tai vaikka ranteen ympärillä moninkerroin.

maanantai 8. elokuuta 2011

Minikannettavan raitapaita



Kannettava pikkutietokone kaipasi suojalaukkua. Kaapissa oli Toikan Putkis-langan vyyhtien loppuja juuri sopivasti. Paksusta trikoolangasta minikannettavan raitapaita valmistui yhdessä illassa.

Jouduin aloittamaan laukun pohjan pari kertaa uudelleen ennen kuin siitä tuli sopivan kokoinen. Pohja aloitetaan ketjusilmukkaketjulla, lopulliseen versioon silmukoita taisi tulla 30. Sitten kiinteä silmukka jokaiseen ketjusilmukkaan, kunnes tullaan ketjun loppuun. Viimeiseen kjs:n tehdään neljä ks:ää ja sitten jatketaan taas kiinteillä silmukoilla ketjusilmukkaketjun toista reunaa takaisin ks-kerroksen alkuun. Käännyttäessä tehdään taas useampi ks samaan kjs:aan. Näitä ks-kierroksia tehdään sopivan verran, minun laukussani taitaa olla neljä kierrosta. Kun pohja on valmis, vaihdetaan virkkauksen suunta ylöspäin, samaan tapaan kuin aiemmin esittelemissäni kukkaruukuissa. Sitten virkataan kiinteitä silmukoita kunnes laukku on niin korkea, että kannettava mahtuu kokonaan laukun sisälle. 




Laukun yläreunaan virkataan vielä pari kerrosta kiinteitä silmukoita. Seuraavalla kerroksella sopivalla kohdalla virkataan kjs-ketju, jätetään vastaava määrä kiinteitä silmukoita väliin ja jatketaan taas ks:lla seuraavaan kahvaan asti, kjs-ketju, ks:t väliin, ks:a kerros loppuun. Lopuksi vielä kolme kerrosta kiinteitä silmukoita. Kädensijat vahvistetaan virkkaamalla nurjalta puolelta piilosilmukka jokaiseen ks:n kädensijaan saakka ja vielä pari kierrosta kädensijan alapuolellekin. Oliko epäselvä selostus? Ohje on sovellettu pompulalaukusta, jonka ohje puolestaan löytyy Moda 04/2008 -lehdestä.
 


sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Pikaiset palapelikorvakorut

Tulipalossa savu- ja nokivaurioita saaneet palapelit joutuivat poistoihin. Säästin raivauksen keskellä muutaman kourallisen paloja askartelutarvikkeiksi. Tänään kaivoin esiin palat, hopealankaa ja pihtejä. Vajaan tunnin puuhastelun tuloksena valmistui kolme paria korvakoruja.

Nämä maalasin taustapuolelta ja reunoista askartelumaalilla valkoisiksi. Kuvapuolen taivaansini jäi ennalleen. Rei'itin palan paksulla nuppineulalla ja kiinnitin muutaman hopealenkin mittaiseen ketjuun.


Nämä palat on maalattu askartelumaaleilla toiselta puolelta valkoisiksi ja toiselta puolelta vihreiksi.  Kiinnitykseen riitti pari hopealenkkiä.



Kolmansille korviksille en näyttänyt maalisivellintä ollenkaan. Kuvapuolella on metsätonttupalapelin maisemaa, taustapuoli jäi alkuperäisen sinertävänvihreäksi. Lisäkoristeeksi kiinnitin varastoista löytyneet tiikerinsilmä tai mikä lie -kivihelmet, kun sopivat palojen sävyihin niin hyvin.


maanantai 21. helmikuuta 2011

Kahdet farkut = yksi hame

Kävin läpi vaatekaappien perimmäisiä hyllyjä ja löysin kahdet rispaantuneet ja rikkinäiset farkut, jotka olin säästänyt vetoketjujen irrottamista varten. Käytinkin vähän muutakin kuin vetoketjun ja lopputuloksena on tämä hame. Olen nähnyt jossain käsityölehdessä vuosi, puolitoista vuotta sitten mallin, jossa farkut viipaloitiin tähän malliin hameeksi. Sitä ohjetta ei tähän hätään löytynyt, joten sovelsin itse.


Kaava: Joka tyypin kaavakirja (WSOY), A-linjainen hame
Kangas: Kaksi paria rikkinäisiä farkkuja
Muuta: Ompelulankaa, eri värisiä sinisiä rullan loppuja.

Aloitin leikkaamalla farkun lahkeet 9 cm levyisiksi suikaleiksi. Lahkeen etukappaleesta ja takakappaleesta tuli kummastakin kaksi suikaletta. Suikaleet sommittelin värin ja kulumisen mukaan raitakankaaksi ja ompelin yhteen. Jotta kankaasta ei tulisi liian paksu, ompelin kankaat kahdella vierekkäisellä tiheällä tikillä yksinkertaisesti päällekäin niin, että suikaleen reuna saa rispaantua ajan kanssa. Nurjalla puolella suikaleen reunassa on siksak-ommel.


Kaavan hameeseen otin WSOY:n Joka tyypin kaavakirjasta. Myös muotolaskokset leikkasin auki ja ompelin yksinkertaisesti päällekäin, jotta kohdasta tulisi mahdollisimman ohut. Sivusaumoja pohdin hetken, kun en siihenkään halunnut tavallista "oikeat puolet vastakkain" -ommelta. Lisäksi halusin vetoketjun reilusti näkyville. Ratkaisu on kapea farkkukangassuikale, sivusaumaan pystyyn hamekappaleiden alle. Leikkasin etu- ja takakappaleiden sivuista saumanvarat pois ja ompelin palat suikaleeseen. Ja taas saa rispaantua. Toisessa sivussa suikaleen yläreunassa on vetoketju. Yksinkertaista. Helmaa ei tarvinnut kääntää, siinäkin on vain tiheä tikki pitämässä rispaantumisen aisoissa. Vyötäröllä on farkkusuikale.

Lopuksi vielä muutama tasku, jotka ratkoin irti toisesta farkkuparista. Taskujen paikkoja mallasin pitkään. Etukappaleiden puolella taskut saivat hameen (ja samalla ihmisen hameen sisällä) näyttämään todellistakin leveämmältä. Ei kiva. Sivusaumoissa samaa vaikutelmaa ei tullut, joten siinä ovat, vaikka eivät ehkä käsien kannalta ihan luontevimmassa paikassa. Isot taskut ovat käyttöön, helman pikkutasku lähinnä koriste. Hintaa hameelle pyöreät nolla euroa. Uutta käyttöä rikkinäisille farkuille paljon paljon!



Muutama idea jäi vielä kytemään: Vetoketjut olisi voinut laittaa huvin ja näön vuoksi molempiin sivuihin. Tällä kertaa en niin tehnyt, koska tummempien farkkujen vetoketju oli kiiltävän hopean värinen, eikä näyttänyt kivalta. Toisaalta, jos olisi tehnyt kapeamman mallisen hameen, toisen vetoketjun olisi voinut laittaa helmahalkioon. Tai vaikka molempiin sivusaumoihin halkioiksi. Ja suikaleet voisi leikata kiilan mallisiksi ja ommella pystyyn, niin tulisi kellohelmainen hame...Ja ja ja...


(Pahoittelen kuvien epätarkkuutta, tähän vuodenaikaan luonnovaloa ei tahdo asuntoomme sisälle riittää...)