perjantai 12. elokuuta 2011

Musta helminauha punasavesta


Nämä helmet on tehty kotimaisesta punasavesta, vaikka värin puolesta siltä ei näytäkään. Saven polttaminen keramiikaksi vaatii yleensä polttouunia, eikä se onnistu kotioloissa. Pieniä saviesineitä voi kuitenkin polttaa hyvin yksinkertaisesti takassa tai nuotiossa. Palamisen aikana punasavi muuttuu hienon mustaksi.

Pyörittelin helmet punasavesta käsin. Reiän tein ohuella mehupillillä. Osalle helmistä en tehnyt muuta, osan helmistä kiillotin, kun ne olivat lähes kuivuneet. Punasaven kiillotukseen paras väline keramiikan opettajani mukaan on Savonia-sarjan ruokailuveitsen varsi. Sellaisella on nämäkin kiillotettu, hyvin toimii! Kiillotetun ja käsittelemättömän helmen eron näkee selvästi. Viimeiset koristelut tein painelemalla reikiä hammastikulla.


Kun helmet ovat täysin kuivia, ne voi polttaa. Polttamiseen tarvitaan metallinen säilykepurkki (sellainen, jossa kansi on vielä jostain kohtaa kiinni), rautalankaa, naula, hienojakoista kuivaa sahanpurua ja nuotio. Takkakin käy. Pestyn säilykepurkin pohjaan ja seiniin tehdään naulalla muutamia ilmareikiä. Kanteen ja purkin yläreunaan tehdään reikä rautalankakiinnitystä varten, niin, että purkin saa auttavasti suljettua.

Poltettavat helmet laitetaan purkkiin. Purkki vuorataan ensin tiiviisti sahanpurulla. Pohjalle ja reunoille laitetaan paksusti sahanpurua, helmet kaiken keskelle. Helmet saavat osua toisiinsa, mutta ei purkin reunoihin. Päälle vielä sahanpurua ja sitten kansi kiinni.

Sitten polttohommiin. Takkaan tai nuotiopaikalle tehdään polttopuista jonkinlainen rakennelma, jonka sisään säilykepurkki mahtuu. Käytännössä riittää, että purkin ympärille kokoaa keon puista, allakin voi jokunen olla. Puut sytytetään ja annetaan palaa. Kun purkki alkaa hehkua punaisena, se on riittävän kuumassa. Purkkia paistellaan nuotiossa muutama tunti. Nuotiota hoidellaan, puita lisäillään välillä ja hiiliä nostellaan purkin ympärille.

Lopulta puiden annetaan palaa loppuun ja nuotion sammua. Purkki on todella kuuma pitkään ja sen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa. Jännittävin vaihe koittaa, kun purkki avataan ja sisältö puretaan esille! Jos polttaminen on onnistunut, helmet ovat muuttuneet mustiksi. Joskus ne jäävät osin punaisiksi ja tuloksena voi olla tosi kaunis sattuman sanelema kirjava pinta. Valmiit helmet pestään hyvin noesta. Tällä tavalla voi poltella myös isompia esineitä, kunhan ne mahtuvat purkkiin.

Pujottelin valmiit helmet lankaan vuorotellen: himmeä, kiiltävä, reikäkoristeltu himmeä, reikäkoristeltu kiiltävä, jne. Keramiikkahelmien väliin laitoin himmeitä mustia lasihelmiä. Näistä tuli pitkät helmet, joita voi käyttää yksinkerroin tai kaksinkerroin tai vaikka ranteen ympärillä moninkerroin.

11 kommenttia:

Askarteluapina kirjoitti...

Kauniit helmet ja hyvát ohjeet!

Ilona kirjoitti...

Kiitos :) Polttaminen peltipurkissa on helppoa ja hauskaa. Vaikeinta (näin kerrostaloasujalle) oli löytää kuivaa sahanpurua ja takka.

Elli ja Aura kirjoitti...

Todella kauniit helmet!! Pitää ehkä vielä joskus kokeilla.
Elli

ArualMaria kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen postaus. Ja hienot helmet!

Löysin juuri blogiisi, ja täällähän on tosi paljon kivoja juttuja! :)

Ilona kirjoitti...

Kiitokset tästä ja muista kommenteista, ArualMaria! Ja tervetuloa uudelleenkin. Mulla on monta juttua odottamassa, kunhan saisin kuvattua ne...

Jani kirjoitti...

Hienot helmet!
Itsekin metsästelin purua. Lemmikkien purut on havupuuta, ja ne käryttää turhan paljon. Mulla kehittivät tervaakin. Lemmikkiliikkeistä saa Mörtti Röpö -nimellä haapapurua tai pientä palaa oikeastaan, luulisin että se on hyvä. En ole kyllä vielä koittanut.

Ilona kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Jani! Eipä tullut mieleen käydä lemmikkikaupoissa. Täytyy kokeilla.

Tämä nuotiopoltto toimii myös isommalla astialla, jossa voi poltella isompiakin esineitä. Kunhan astia vain mahtuu nuotioon. Tai vaikka juhannuskokkoon!

(Ei kannata kuitenkaan kokeilla emaloidulla astialla... Ystävän kokeili nuotiopolttamista emalikattilalla. Prosessin aikana kansi suli kattilaan kiinni ja esineet jäivät lopullisesti sen sisään :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava ohje! Kiitos! Kokeilin ja hyvin onnistui, nyt ainoana ongelmana on peseminen.. moneen kertaan olen pessyt ensi fairyllä ja sitten yleispuhdistusaineella ja mustaa vaan irtoaa ja irtoaa ja irtoaa. Olisiko jotain vinkkiä?

TIINA

Ilona kirjoitti...

Hei Tiina! Hauskaa, että innostuit ohjeesta ja uskalsit kokeilla :)

Juu, tuo peseminen on ongelmallista. Minä huomasin saman, nokea riittää. Luulen, että sitä loppuvaiheessa tuli lähinnä sieltä reiän sisältä (jos siis teit helmiä). Annoin helmien liota kunnolla ja lopuksi vielä putsailin niitä sisäpuolelta vetämällä lankaa helmien läpi.

Sitten annoin periksi, vaikka nokea vielä vähän irtosikin. Annoin helmien kuivua kunnolla ja pujotin nauhaksi. En huomannut, että niistä olisi irronnut nokea vaatteisiin tai iholle. Varmuuden vuoksi käytin helmiä kuitenkin alkuun tummien vaatteiden kanssa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kun on hienoja helmiä! Aion koittaa polttoa tänä juhannuksena. Kuulin, että kannen voi vuorata ilmatiiviiksi punasavella, jos vaan jättää reijän, josta ilmaa pääsee ulos. Käsittääkseni myös oljet käyvät purujen sijaan, jos niitä on helpompi löytää. Ajattelin laittaa itse kosteaa kaisltaa purkkiin. JÄNNITTÄÄ! Kiitos ohjeista!

Ilona kirjoitti...

Hei,
Ihanaa, että täällä blogissa vieläkin joku käy, vaikka hiljaiseloa on vietetty puolitoista vuotta. Kiva, kun ohjeista oli apua. Olisi hauska kuulla, onnistuitko kaislalla :) Hauskaa juhannusta savenpolton parissa!