lauantai 12. kesäkuuta 2010

Teeruusuja helmoissa


Kaava: Joka tyypin kaavakirja (WSOY), kaarrokehame
Kangas: Vanha puuvillakankainen pöytäliina
Muuta: Vuorikangasta, silitettävää tukikangasta, vetoketju, hakanen

Alunperin äidin varastoista löytynyt pöytäliina oli vuosikymmenten käytössä paikoin nuhraantunut ja sitä paitsi nykyiselle pöydällemme liian pieni. Kangas (Ritva Kronlundin Teeruusu) hehkui kuitenkin ihanan keväisissä väreissä ja halusin sen johonkin käyttöön. Päätin tehdä siitä hameen, jotta isot kukkaset pääsisivät oikeuksiinsa.

Samalla pääsin kokeilemaan käytännössä jo aikaa sitten hankkimaani Joka tyypin kaavakirjaa (Rinna Saramäki, Jane Palmu, Katja Piippo, WSOY 2007). Valitsin kaarrokehameen, jonka helmoissa teeruusut hyvin mahtuvat kukkimaan. Hameen ompelussa ei kummempia koukeroita vastaan tullut. Hankalin vaihe oli asetella kaavat kankaalle ja pohtia miltä ruusut valmiissa hameessa näyttäisivät. Kirjan hame on perusmalli, joka toimii ihan hyvin. Kaavaa ei juuri tarvinnut muokata. Kirjassa hameessa ei ole vuoria, mutta halusin kuitenkin omani vuorittaa. Leikkasin vuorikankaan hameen kaavalla ilman laskoksia, helmaa kohti leveneväksi.

Vetoketju löytyi käytettynä vanhoista varastoista, samoin kiinnityshakanen ja tukikankaan pala. Vuorikangas piti ostaa uutena, sopivan väristä kun ei kaapeista löytynyt. Hintaa hameelle tuli tukikankaan verran, muutama euro.

Ruusuhame on ehtinyt palvella jo niin arki- kuin juhlavaatteena. Hyvä kaveri hameelle  on aiemmassa kirjoituksessa esittelemäni virkattu takki. Jostain syystä vaaleanvihreästä on tullut tänä keväänä vaatekaappini teemaväri...


perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kiemuraiset korvakorut

Jos kesämekkoon ei löydy sopivia korvakoruja, ei hätää! Nämä helpot, mutta hauskat korvakorut virkkaa kevyesti puolessa tunnissa. Vaikka joka vaatteeseen sopivan väriset!


Vihreät spiraalikorvikset

Lanka: oliivinvihreää DMC virkkauslanka (tai vastaava jämälanka)
Koukku: 1 (tai langan mukaan)
Muuta: lasihelmiä, hopealenkkejä, korviskoukut

Virkkaa 23 ketjusilmukkaa.
Virkkaa kolme pylvästä neljänteen kjs:aan koukusta lukien.
Jatka ketjun loppuun saakka virkaten jokaiseen kjs:aan kolme pylvästä.
Kun viimeinen pylväs on virkattu, käänny takaisin ja virkkaa pylväiden yläreunaan piilosilmukkaketju - Yksi piilosilmukka jokaiseen pylvääseen. Tämä antaa ryhtiä spiraalille, joka muuten olisi aika supussa. (Alla olevissa sinisissä korviksissa piilosilmukat näkyvät paremmin, kun ne on tehty eri sävyisellä langalla.) Katkaise lanka, mutta jätä riittävän pitkä pätkä viimeistelyyn.

Koristelin korvikset sävyyn sopivalla lasihelmellä ja kiinnitin yläreunaan pienen hopealenkin. Korviskoukun taivutin 0,8 mm hopealangasta. Niitä saa myös valmiina askartelukaupoista.

Sinisissä korvakoruissa on käytetty hiukan paksumpaa kahden sävyistä virkkauslankaa. Jokaiseen kjs:aan  on virkattu neljä pylvästä. Korvakorujen ulkonäköä voi helposti muutella. Pituuteen vaikuttaa ketjusilmukkaketjun pituus. Leveys määräytyy sillä tekeekö puolipylväitä, pylväitä vai vaikka kaksoispylväitä. Mitä useamman pylvään samaan ketjusilmukkaan virkkaa, sitä tiukempi spiraalista tulee. Helppoa!


sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kesämyssy


Malli: Garnstudion Drops design -mallistosta, ohje täällä.
Lanka: Garnstudio Cotton Viscose, väri 29 vaalea harmaanvihreä, 100 g
Puikot: 3 ja 3 1/2 (sukkapuikot ja pyöröpuikot)
Muuta: pieni helmiäisnappi

Kesälläkin on päiviä jolloin hiukset haluaa vain jonnekin piiloon. Neuloin sitä tarkoitusta varten kesämyssyn himmeän kiiltävästä Cotton Viscose -langasta. Ja suojaahan myssy vähän myös auringolta! Tämä yksinkertainen pitsineule oli ensimmäinen lajiaan minulle. Kirjoneuletta ja palmikoita olen neulonut, mutta pitsiä en koskaan aikaisemmin. Kokeilusta rohkaistuneena ostin jo langat pitsineuletakkiin!

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Imurin uusi elämä


Tällä kertaa sisustusasiaa, joka liittyy myös käsitöihin. Lankoja ja puikkoja pitää säilyttää jossakin. Mieluiten tietysti jossakin sellaisessa "säilyttimessä", jota jaksaa päivästä toiseen huoneen nurkassa katsella.

Tämä lankakori löytyi sähköromuläjästä. Vanha Nilfisk-pölynimuri oli aikojen saatossa kadottanut sähköjohtonsa, imuputkensa ja suuttimensa. Purin koneen osiin, poistin moottorin ja pölypussisysteemin ja pesin kunnolla. Uudessa käytössään imuri vetää sisuksiinsa melkoisen määrän lankakeriä.