lauantai 20. marraskuuta 2010

Neuleliivi kahdella langalla

Tämä liivi on ollut valmis jo jonkun aikaa. Siitä tuli kuitenkin alkuun hiukan liian iso, joten purin olkasaumat, lyhensin kappaleita yläreunoista ja kokosin sen uudelleen. Nyt se sopii paremmin ja pääsi viimein käyttöön.

Malli: Garnstudion mallistosta, ohje täällä.
Lanka: Garnstudio Cotton Viscose, väri 10 sammalenvihreä
Drops Safran, väri 14 armeijanvihreä
Puikot: 4,5
Muuta: Viisi nappia

Tämän pienen liivin neulominen ei kauaa vienyt. Mallineule, jossa joka neljäs kerros on nurjaa, muuten sileää, tuntui etenevän nopeasti. Etukappaleiden vähän herrainliivimäinen muoto tehtiin kaventamalla keskeltä ja lisäämällä silmukoita sivureunaan.


Kun liivin kokoamisen aika tuli taas eräänä iltana aika myöhään, ei ollut aikaa lähteä nappikaupoille. Varastoista ei sattunut löytymään viittä samanlaista sopivaa nappia. Näinkin käy!

Neule tehtiin kahdella erilaisella langalla. Safran on 100% puuvillaa ja Cotton Viscose nimensä mukaisesti puuvillan ja viskoosin sekoite. Neulepinnasta tuli ihan hauskan näköinen. Tässä salamalla otetussa kuvassa näkyy Cotton Viscose -langan kiilto. Safran on tuo pyöreä, mattapintainen lanka. Liiviä justeeratessani huomasin, että tuo viskoosisekoitelanka ei oikein kestä purkamista ja uudelleen ompelua. Yhdistin nimittäin kappaleet olalta silmukoimalla, jolloin piti käyttää molempia lankoja. Olalla saumaa ei nyt ollenkaan näy. Sivusaumat ompelin pelkällä Safranilla.


Tämäkin neule näköjään jatkaa taas sitä tuttua vihreää linjaa. Nyt vähän syksyisemmäksi taitettuna tosin. Arvatkaas miltä vaatekaappini yleisväritykseltään näyttää... :)

2 kommenttia:

Iia Katariina. kirjoitti...

Kaunis liivi ja ihana väri!

Nasti kirjoitti...

Ompas mukavannäköinen liivi ja aivan täydellisen värinenkin vielä :)